sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Lumivaloa


Jo kolmatta kuukautta on taivas ollut läpitunkevan harmaa, vain muutamia poikkeuspäiviä lukuun ottamatta. Silloin tuo ihmeellinen valonlähde on pilkahtanut taivaalla ja piristänyt mieltä. Noina muutamana päivänä on maa, täällä Etelä-Suomessa, saanut myös hennon lumipeitteen, kun korkeapaine on muuttanut jatkuvan vesisateen sellaiseen olomuotoon mikä sille talvikuukausina kuuluu. 

Monesti on näiden pimeiden kuukausien aikana tullut mieleeni ihmetys siitä, mikä sai esi-isämme asettumaan tähän ilmastoltaan niin ikävään maahan. Täällä me joka tapauksessa jaksamme sinnitellä sen kuuluisan sisun voimalla, kansamme on taistellut itsenäisyyden puolesta ja tehnyt tästä oudosta maankolkasta hyvinvointivaltion. Mitä se hyvinvointi sitten tarkoittaa niille joilla ei mene kaikesta sisukkuudesta ja kärsivällisyydestä huolimatta kuitenkaan kovin hyvin? Olisiko parempi etsiä toinen koti, jossa eläminen on halvempaa, jossa aurinko paistaa myös talvella, jossa töitä saa tehdä ilman että verotus vie tuloista suurimman osan tai jos ei töitä ole niin siitä ei ainakaan rangaista?


Kävin hakemassa syntymäpäiväni kunniaksi hieman valohoitoa Espanjan Andalusiasta. Kylmä oli öisin sielläkin, mutta joka aamu päivä valkeni ennen kahdeksaa ja puoli yhdeksän maissa aurinko oli noussut vauhdilla taivaanrannan takaa. Auringon UVB-säteily lisää iholla D-vitamiinin tuotantoa ja on tutkittu, että viikon oleskelu talvella etelän auringossa antaa D-vitamiinia kahdeksaksi viikoksi. Suomessa riittävästi auringonvaloa on vain toukokuusta lokakuuhun. 
Ei ole siis sattumaa, että talven vietto etelässä ajoittuu juuri loka-huhtikuulle. Pimeässä melatoniin eritys lisääntyy kehossa ja se aiheuttaa väsymystä. Tekee mieli vaan nukkua ja eristäytyä omaan kotikoloon. Ulkona ei ole mukava liikkua pimeällä ja tietkin ovat sateen jälkeen vaarallisen liukkaat. Mielihyvää haetaan ruuasta ja makeasta, joka saa aikaan lihomista, joka taas masentaa lisää. Mielihyvähormonin tuotanto kasvaa valon lisääntyessä. Keväällä lisääntyvä valo saa aikaan sosiaalisuuden tunteen, herättää meidät talviunesta.

Pikamatkalla, minä introvertti erakko, nautin ihmisten seurasta, lähdin aamulenkille aamuvarhaisella ja vaihdoin suklaat tuoreisiin hedelmiin. Kotiin palattuani vetäydyin taas omaan lempeään ja sallivaan hyggeilyyn. Johtopäätös on: en kuulu tänne, oman mielenterveyteni kannalta minun pitäisi asua jossain, missä aurinko paistaa ja appelsiinit kasvavat puissa. Olen kuin Muumit, jotka ymmärtävät nukkua koko pimeän ja kylmän talven.

”Muumipeikko ei saanut mielestään kauheaa havaintoaan: aurinko ei noussut enää. Se oli totista totta; aamu toisensa jälkeen valkeni jonkinlaisena harmaana hämäränä ja painui taas vähitellen pitkäksi talviyöksi – mutta aurinko ei näyttäydy koskaan. Se oli kerta kaikkiaan kadonnut – ehkä se oli pyörähtänyt avaruuteen.”  (Tove Jansson, Taikatalvi 1957, WSOY)


Viime viikolla saimme yllättäen Etelä-Suomeen yli kymmenen senttiä lunta. Vihdoinkin pääsin tekemään lumitöitä. Illan tullen kauppareissulla lumi valaisi tietä metsäpolulla. Lumivalo, mikä ihana ilmiö!
Leikitään vähän sanoilla: pimeään aikaan tekee mieli sytyttää kynttilöitä, valovoiman perussuureen yksikkö on kandela (lat. kandela = kynttilä). Yksi kandela x sr = 1 luumen (sr= steraadi) (lat. luumen = valo) Mistä onkaan lähtöisin suomen kielen sana lumi?

”Minä olen saanut tarpeekseni teidän mustasta yöstänne, huudahti Muumipeikko. --- Minua palelee! Minä olen yksin! Minä tahdon saada auringon takaisin!” (Tove Jansson, Taikatalvi 1957, WSOY)



Päivä pitenee jo vähitellen kevättä kohti. Nautitaan satunnaisista helmikuun aurinkoisista päivistä, kirpeästä pakkasesta joka saa posket punoittamaan, pitää hiihtoladut kunnossa ja vahvistaa vielä järven jäät. Kuinka monta hyvää asiaa sinä keksit talvesta?